Into the city where it all began

Heidi on nyt Tamperelainen. Lauantaina oli muuttopäivä, Satu ja Venla faijan lisäks jeesas mua tääl ja jäi sit yöks. Pahimmat rahahuolet on tällä hetkellä hoidossa myös ja kaikki tarpeellinen ja välttämätön hommattu toistaseks. Enää tarvii pienii juttui, kute magneettei jääkaapin oveen, kuminauhoi, pikaliimaa.... Se lista onki sit loputon.

Kaikenkaikkiaan oon aivan vitun tyytyväinen mun päätökseen hervantalaistua. Viimeset 4 päivää on kulunut harvinaisen rattosasti kaiken muuttostressin ja laatikoiden keskellä elämisen huomioon ottaen. Jokasena yönä oon nukkunu kunnolla. Tunnen olon kotoisaks. Enää ei oo samanlaista kaipuuta ja tarvetta tulla Tampereelle. Nyt on täys fiilis ku voin olla täälä miettimättä sitä millä ja miten pääsen takas himaan. Tää on vaan niin mun paikka.

Huomasin myös että koneellaolo on jäänyt vähemmälle heti ekoina päivinä, koska oon oikeesti sosiaalistunu ja nähny enemmän ihmisiä ku viimesen kuukauden aikana yhteensä. Ekaa kertaa mun eläessä voin käydä frendien luona vuorokaudenajasta riippumatta, puhumattakaan siitä et emännöisin täällä mun kämpillä. Ihanan rentoo.

Monet on puhunu mulle siihen tyyliin ku oisin "karannu" Tampereelle mun "entistä elämää karkuun" ja muuta vastaavaa. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Iha puhtaasti tää paikka. Tää kämppä. Nää ihmiset. Joskus on vaa hyvä pyyhkästä pöytää ja alottaa alusta. Puhistaa kyllä elämää iha helvetisti, eikä silti niistä vanhoista kivoista asioista kuten kavereist ja perheestä tarvii luopua. Tai ainakaan mä en todellakaan oo sitä tyyppiä joka hylkäis frendit paikkakunnan vaihon yhteydessä. Välimatka ei koskaan oo mulle ollut este.

Tän kämpän ongelmana täl hetkel on et ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Ikkunan ulkopokat on liian tiiviit tai jotai, pitää huomenna soittaa huoltoyhtiöön et ne tulee korjaamaan. Ikkunat on niin huurus ettei niistä läpi nää. Muuten on arki alkanut sujumaan hyvin. Tällä hetkellä pyykkikoneessa pyörii esipesu ennenkun rupeen pyykkiä huomenna änkemään sinne. Kissat ja niiden pienet ystävät on tyytyväisii vaikkakin vähä stressaantuneita täst muutoksesta.

Okei en tiä mikä oli pointti täs kirjotelmas mut saittepa vähä kuulla mis mennää. Yritän asettuu taloks tässä tai siis sen oon jo tehny mut saada loputki kamat paikoilleen. Kaks viikkoo ni A7X, kolme ja sit onki Scorpparit.

It's all the same, only the names will change

Ensimmäinen yö omassa kämpässä on nyt takana. Tosin sekin lattialla makuupussin kanssa nukkuen ilman minkäänlaisia kalusteita. Ite muuttopäivään on vielä reilu viikko, mutta sainpa siivottua suurinpiirtein koko kämpän perusteellisesti.

Oon vahvasti sitä mieltä et oon tehny oikeen päätöksen. Muutos on helvetin iso varsinkin mulle henkisesti, mut se tuntuu oikeelta. En oo katunu vielä kertaakaan. Mitä useemmin siellä kämpässä käyn, sitä enemmän se alkaa tuntua omalta pesältä. Hervanta paikkanakin alkaa olla suurimmilta osin niin tuttu ettei oo mitään ongelmaa suunnistaa siellä. Vielä kun saa kaikki tavarat sinne kämppään ja saa ne ees jotenkuten järjestykseen niin hieno homma hermanni.

Menin hervantaan eilen Willun kans jo joskus puoliltapäivin ja raahasin sinne nii paljo tavaraa ku käsiin mahtu. Sen jälkeen viel duosta elintärkeitä tarvikkeita kuten paskapaperi ja kahvinkeitin. Hannan ja Lindan saavuttua meikkailut ja sitte hallituskadun kautta pakkikselle makkosten keikalle.

Keikan jälkeen lähettiin Hannan kanssa takas Turwoodiin. Tai siis eka käytii Castellosta hakee pizzat, omnom mul oli tajuton nälkä siin vaihees. Kämpillä mätettii pizzaa ja sit koitettiin ruveta syvällisten keskusteluiden jälkeen nukkumaan. Tuttuun tapaan mun jalat taas kramppaili ja mul oli saakelin kuuma makuupussissa, eikä se lattia selälle hyvää tehny. Parin tunnin yöunien jälkeen sitte annoin periks yheksältä ja nousin ylös pesemään kylppärin. Hannan heräiltyä ja noustua keitettii kaffet ja pesin vielä kämpän lattiatki. Nyt oon himassa ja pitäs ehkä lähtee käymään kaupoilla että sais ostettua eteiseen jonkunnäkösen lipaston tai pöydän. Ainiin..


Tämmöset kaverukset muutti meille tiistaina. Nimiä neitokaisilla ei vielä ole, ainakaan varmoja sellasia. Mato ja Toukka ne on nyt alkuun vaan ollut, saa nähä että vakiintuuko noi sitte vaikka onki aika mielikuvituksettomat, sori Willu :D Vaikkei noi kuningaspytoneita olekaan niin kyllä viljiksetkin kilpaa. Etenkin kun sain kärmekset tarvikkeineen ilmasiks.

Candy-parka oli ihan hämmentynyt :D

Home sweet home

Kaipa mä voin sen tääläkin jo julistaa. Meitsi muuttaa Tampereelle. Kämppä on enää allekirjotuksen päässä. Vitunmoinen stressi ollut tästäkin asiasta ja kappas kun toi kolo tuntuu niin omalta jo alusta alkaen. Ihan uusi alku ja uudet kujeet.

I don't give a flying fuck motherfucker

Taas yhtä Tampereen reissua viisaampana tässä heti aamusta pohdin asioita. Tää biisi on omnomnom. Bodom tuli tosiaan nähtyy taas perjantaina, siitä enemmän keikkapostauksessa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Sanon kuitenkin sen verran, että kolmas kerta toden sanoo ja vihdoin ja viimein kuulin mun lempparin Are You Dead Yet? in livenä! ♥

Oon tainnut tosiaan ottaa vähän turhan vakavasti ja raskaasti nää mun tän hetkiset työnhaku ja muuttosuunnitelmat. Siit on tullu vähän niiku pakkomielle, mut sen mä nyt tiedänki et oon vähän neuroottinen. Syöminenkin on taas vähän jäänyt vähemmälle huomiolle.

Siinä lauantai-aamuna seittemän maissa nukkumaan ruvetessa kävi semmonen hassu juttu että sain aika pahan paniikkikohtauksen. En ees muista millon viimeks mulla ois ollut semmonen kohtaus että oikeesti olin melkeen kaksinkerroin ja haukoin hysteerisenä henkeä kun luulin tukehtuvani. Ennen tätä ei oo koskaan kukaan ollut todistamassa mun paniikkikohtausta joka teki tilanteesta mulle itelleni kaoottisen, koska paniikkikohtauksen aikana mulle tulee pakokauhu mennä johonkin missä voin kärsiä kohtauksen yksin. En halua että kukaan näkee sitä, se on nii hirveetä. Toisaalta taas kaiken sen sekavan hämmennyksen ja pelon takana tunsin oloni ehkä jopa vähän turvalliseks. En tiiä elämä on perseestä.

Joka tapaukses tää vaan kertoo siitä et pitäs vähän jarrutella ennenkun ajan itteni lopullisesti taas piippuun. Ois pitänyt tajuta jo pari viikkoo sitten ku multa hävis mielenkiinto käydä ulkona ja iltasin jalkoja jomotti niin paljon etten saanut nukuttua. Silti vielä eilen kävin Duosta kyselemässä duunipaikkoja ja myöhemmin sain bussissa uuden paniikkikohtauksen, jo toisen saman vuorokauden sisällä. Kävin myös kattoo yhtä asuntoo. Tampereen keskustassa kävellessä kohti rautatieasemaa vilkasin pariin otteeseen itteeni näyteikkunasta ja tajusin et oon vaa varjo omasta itestäni. Nyt pitää ottaa vähän rauhallisemmin taas.

Sama tyttö on hankkinut tatuoinnin

Kuva kertoo kaiken. Siinä on tiivistettynä mun viimesen 5 vuoden unelma, tatuoituna mun nahkaan. En oikeestaan keksi tästä tosiaan muuta kerrottavaa, ku että tosiaan 14-vuotiaasta asti olen haaveillut kyseisesta kuvasta kyseisessa kohdassa. Missään vaiheessa ei haave oo muuttunut joten päätin pistää ranttaliks ja toteuttaa nyt kun mulla vielä oli rahaa. Tän jälkeen tosiaan köyhänä jatketaan ja käyttörahaa mulla ei ole yhtään enempää ku mitä oon varannut ens viikonlopun Tampereen reissua varten.

Vajaa puoliväli

Ton kyseisen kuvan tekemiseen meni kolmisen tuntia. Hintaa kertyi 250 euroa mikä ei ole paha mun mielestä, olin varautunut maksamaan melkeen puolisen tonnia tarpeen vaatiessa. Yks asia mikä tuli mulle vähän yllätyksenä oli se miten jumalattomasti tatuoiminen sattuu! Ensimmäiset 10 min meni itseä huijatessa että joku koittaa kutittaa selästä. Viimenen puoltuntinen olikin jo niin sietämätöntä tuskaa et vaa tärisin hartiat korvissa kivusta kankeena ja hakkasin apinanraivolla candy crushia puhelimella.

Perjantaina kävin mutsin kanssa serkun luona kyläilemässä. Mun kummipoika Riku täytti kesällä 2 v ja on melkonen hulivili. Mun sydän suli kun pikkupoika tanssi ja laulo gangnam stylee niin fiiliksissä. Ja se hämmennyksen määrä lapsen kasvoilla kun se näkee elämänsä ekaa kertaa kielikorun :DD

MinäVenlaKaislaLiina

Lauantaina siivoilin ja yritin tehä kaikkee hyödyllistä. Sit Hanna soitti ja sai mut ylipuhuttuu lähtee ruohisrockiin mut en tosiaankaa jaksanu laittautuu vaa vetäsin kengät jalkaan ja menoks. No tietysti sitte ku astun paikan päälle täysin perseen näkösenä, siellä on tuttuja enemmän ku mieleen ois juolahtanu. No ei siin jaksanu sisällä paskaa jauhaa joten mentii porukal ulos leikkimään ja Hannan kans bongattiin OSTOSKÄRRYT. Hohohoho muistoja muistoja sittehä lähettii ajelulle niiden kans :3 Juibe ja Venla heitti mut sitte himaan, kiitosta kyydistä!