I put the pen to the paper 'cause it's all a part of me

 Aloitetaanpa kuuntelemalla tämä.

Tervetuloa Heidin yöllisten inspiraatioiden maailmaan. Tämä on niistä yksi. Aihe nimeltä katu-uskottavuus on pyöriny viimeset puol tuntii mun päässä, ja aattelin nyt hyödyntää kerranki tälläsen hetken kirjottamalla näitä ajatuksia ylös.

Mä en usko varsinaisesti katu-uskottavuus -sanan voimaan, mä uskon mieluummin itteeni. Jos joku pitää mua katu-uskottavana niin fine, voin elää sen kanssa. Jos ei, ni so fuckin what? Ihme titteleitä pitää ihmisille nykyää nimittää, yleesä tässä tapauksessa ne jakautuu coolin ja luuserin välillä.

Mun mielestä katu-uskottavaa on ennen kaikkea se, et uskaltaa olla oma ittensä. Mutkin saatetaan usein rokkarin muottiin työntää, mut mä vaan oon oma itteni. Oon vaa tälläne ja rakastan olla just sitä mitä oon. Oon rokkari siks että se on se juttu mitä oikeesti rakastan. Vaik useita mun esikuvia on haukuttu enemmän ku useesti kusipäiks, en koe tarvetta yrittää olla niinku ne. Niillä on oma elämänsä, mulla on oma elämäni.
En kiellä sitä ettenkö ottais monilta rokkareilta vaikutteita elämääni, mut jos joku kusee Jack Daniel'sia tai syö heroiinia ni miks vitussa mun tarviis tehä niin? Asioita voi soveltaa, niitä ei tarvitse kopioida. Joo, ymmärrän jos juuri sinä siinä teet kuten edellä mainitsin jos se on oikeasti sun elämäntapas. Mut mun mielestä niin on sit ihan turha tehä jos ei oikeesti tee sitä tunteella ja koko sydämellään. Ja oikeesti, mun mielestä on ihan vitun hienoa jos joku OIKEESTI elää tolla tavalla, nostan hattua! :D

Oon liian hyväsydäminen ja fiksu ihminen ruvetakseni vittuilemaan muille ja esittämään kyrpää vaan ollakseni vitun cool. Se mikä ei tuu suoraa sydämestä ei ole aitoa. Enkä edes osaa esittää tai valehdella, oikeesti siis. Pitää olla aika urpo jos uskoo mun kusetuksia :D (jos mä sellasia harrastaisin). Elän mun elämää nimenomaan tunteella ja valitsen pulmiini sellaset ratkasut jotka tuntuu musta hyvältä. On mua tyhmäkski sanottu ku en osaa kuulema järkeä käyttää, mut ihmiset ei vaan nää tän asian kääntöpuolta. Sitä miten mä elän, mun tunteita.

Aikoinaan olin helvetin epävarma itestäni. Mulla on ollut aina kaks vaihtoehtoo; joko olla rehellinen tai sit olla hiljaa. Jos mulla ei mee hyvin en vaan pysty pokerinaamal hymyilemää ja kertoo kaikille kui ihanaa mun elämä on. Mikäli mieleni ei tee muille sillon jakaa melankolista mielialaani, olen vaan hiljaa. Mua pystyy lukee ku avointa kirjaa jos avaan sanallisen arkkuni, enkä osaa valehdella. Mieluummin jätän siis kertomatta.

Tästä hyvä esimerkki on minä seiskalla & kasilla. Soitin suurinpiirtein kavereille kaupasta kysyäkseni ostanko sinisen vai punaisen paidan. Vaik olin jo löytäny elämäntieni, rokin, en silti uskaltanut olla oma itteni. Pelkäsin liikaa muiden mielipiteitä joten kiitti vitusti traumoista koulukiusaajat. En osaa esittää muuta ku olen, joten murrosikäisen epävarmuudella yksinkertaisesti peitin sen kaiken ja mietin parisen vuotta et uskallanko olla sitä mitä haluaisin. Sitten yks päivä mä vaan tajusin et perkele mähän elän itteeni varten, mitä vittuu mä muilta kyselen mun ulkonäöstä. Ton valaistumisen jälkeen oon tuntenu oloni vihdoin omakseni, samoin tyylini ja elämäntapani. Kelläkää ei oo oikeutta päättää tälläsii asioita mun puolesta.

Kun mietin itteäni nykyään, oon tyytyväinen. Ehkä itsetunto on nollassa, mutta oon sataprosenttisen itsevarma ja mulla on selkee käsitys itestäni. Se on tärkeintä, vaik muut ei sitä vittu ikinä tajuais. Mä tiedän ite kuka mä olen. Enkä nyt meinannu tulla hyppii ihmisten naamalle huutaen tekopyhästi "etsä tiedä kuka mä oon", se on tyhmää eikä ihmiset sitä kuitenkaan ymmärtäis. Oon sen todennu niin monet kerrat kun olen aivoituksiani yrittäny toiselle selittää. Onneks mulla on mun oma maailma missä tunnen itteni ja olen sujut kaiken kanssa, voin siis nauttia elämästä omalta kantiltani.



Tän kaiken kirjotettuani ja kuunneltuani ton biisin ymmärsin oppineeni itestäni jotain uutta. Jälleen kerran kaikki mun tunteet kiteytyy ton biisin joka ikiseen sointuun, ääneen, instrumenttiin, melodiaan, sanomaan. En konkreettisesti oppinut, mut opin ymmärtämään tätä puolta itessäni. Tää on se asia mistä sanon ihmisille, et "oon salaperänen etkä sä kuitenkaa tajuu miks". Mulla on aina jotain pieniä omia projekteja meneillään mitkä ei nyt oo mitenkää maailmaa mullistavia, mut ihmisillä ei ole niistä harmainta aavistusta vaikka sitä kuinka yrittäis sanoiks pukee. Just sen takia et mä oon turvassa mun omassa pääkopassa, sinne kukaan ei oo viel tähän päivään mennessä tunkeutunu. Maailmasta löytyy siis yks turvapaikka minne mennä, minne kukaan ei näe sisälle ja joka kulkee aina mukana, omat mietteet ja haaveet.

Tässä mietittävää teille jotka mietitte et miks vitussa haaveilen aina enkä keskity mihinkään. Take that one to heart.