It's funny how I never felt so high

Eieieieieiei en pysty ei mitenkään kykene. Mitä helevettiäääääää. Mun posket repee koska hymy leviää kohta seinienki läpi. Joku kaivelee kaivinkoneella mun mahanpohjaa. Nään tähtiä, perhosia ja kukkasia ja kaikki on vaaleenpunasta. Oon valmis mihin tahansa et saan rahaa.

Hyvä etten oo vielä itkeny onnesta ku luin 4 tuntii sitte et Slash tulee Suomeen. Ei saatana, näin lyhyellä varotusajalla. 3 kuukauden päästä mä oon jo nähny sen. Nähny yhen mun pyhimmistä jumalista, aikuisten oikeesti. Ei vittu et tätä on ootettu mut en mä ees käsitä....

Lähen tänään myymään mun rikkinäisii kultakoruja jollekki kultaromunkerääjälle et saan rahaa. Tarviin täs viikon sisään 130 e. Manowariin pari hassua lippua vielä jälellä, ja Slashin  missaamisesta puhuminen on laissa kiellettyä. Mä jo täs kelailin et mitä mä teen kun mä nään sen ilmielävänä. Kuolenko vai pyörrynkö? En saa kumpakaan, mun pitää ensin tuijottaa sitä ja lyödä itteeni varmistaakseni et oon hereillä. Mitä?

Tää on aivan liian suurta unelmaa ollakseen nyt totta. Mä en muistanukkaan miten riemu voi revetä näin suureks jostain ilouutisesta. Viimeks näin kävi melkeenpä 3 vuotta sitten ku itkee pirautin Gunnareitte keikan tiedonannosta. Totaalinen mindblowing fiilis, ei voi sanoin kuvailla vaik aina olevinaa yritän sanoo jostai jutusta et olipa mahtavaa. Tää on mahtavaa potenssiin miljoona.

Viimeks itkin verta kun en päässyt ruissiin ja olin aivan saatanan katkera. Ja nyt se tulee iha näille nurkille. Voi joosua. Mä taidan nyt siirtyä tästä blogin äärestä muita järkyttämästä... Pidän sit vaik oman hiippakuntani Slash-bileet kissojen ja muiden karvaperseiden kans omassa huoneessa.