Then we can dance all night together

Ajauduin pohtimaan elämän hurjia asioita. Miten mä oon just tämmönen ja millon mä kasvoin itsekseni? Ehkei sillä niin väliä, sillä rakastan mun elämän pienensuuria kohokohtia jotka tekee tästä maailmasta aina hieman paremman paikan. En voi kiittää korkeampia voimia tarpeeksi siitä että mulla on maailman parhaat ystävät, ihana perhe, uskolliset lemmikit ja katto pään päällä. Mitä sen enempää tässä voisi enää toivoa?

2007

Niin paljon on tapahtunut vuosien varrella. Suurinpiirtein viis vuotta sitten Heidi oli vielä pikku nakero lapsen vaatteissa, leikki sokeriporsasta ja kuunteli Lordia kunnes kohtalo johdatti mut rockin pariin. Nyt täysikäsenä täytyy kyllä todeta, etten ois ikinä varmasti 13-vuotiaana arvannut olevani vuonna 2012 just tämmönen. Lapsukaisena tuli varsin usein mietittyä millasta mun elämä on kun oon aikunen. No, en kyllä väittäis itteeni vieläkään aikuseks...

Vuonna 2007 opiskelin kuitenkin ahkerasti kiinnostavasta musiikista ja imin itteeni kaiken tiedon rockista niinku hukutettu pesusieni. Itessään mun tyylikehitykseen meni about 2 vuotta ennenku aloin näyttää suurinpiirtein samalta ku mitä oon nyt. Vieläkin mun vanhemmat tuppaa pohtimaan missä vaiheessa tää mun innostus menee ohi. Tuntuu ihan ääliömäiseltä, koska mä oon vaan oma itteni ja viihdyn omassa nahassani.

2010

Tässä oon kuitenki hiffannu miten monipuolinen tää rokkimaailma on. Sanojaan ja tekojaan saa varoa, täytyy aina varmistaa selusta ettei joku tule vetämään lättyyn. Ihmiset jauhavat paskaa ja luulevat olevansa toinen toistaan parempia ja kaikki katsovat vaan omaa napaa. Näissä piireissä vallitsee viidakon lait, nopeat syö hitaat. Tästä kaikesta huolimatta, kaikki nää rokkijannut sun muut himpulat keiden perässä jaksan keikasta toiseen kulkea, heittää paskaa läppää ja keiden kanssa koen elämäni oudoimmat hetket ovat loistavia tyyppejä keitä en menettäis mistään hinnasta. Tässä kohtaa Willua ja Miraa lainaten, rokkipiirit on mulle kuin toinen perhe ja keikkailua harrastuksena voisi kutsua masokismin jonkunlaiseksi esiasteeksi.

47000 ihmisen paine selässä

Liian kylmä yö

Paskasena, murjottuna, väsyneenä

46 valvottua tuntia

Miljoona kuutiota liikaa vettä niskaan sataneena

Onneks näitä kaikista rakkaimpia ihmisiä pääsee aina sillon tällön tapaamaan taas randomien kokemuksien ja loistavien keikkojen muodossa. Milloin syödään mämmiä pellolla, milloin seistään tuntikausia vesisateessa taikka pakkasessa. Joka kerralta jää enemmän tai vähemmän muistoja mustuneena läskinä, kipeänä niskana tai käheänä äänenä, useimmiten kaikki yhtä aikaa. Pahimpia tapauksia on nää niinkutsutut musiikkiorgasmit, jolloin ajan- ja paikantaju häviää, sisällä kuplii ja kyyneleet virtaa. Sillon kun on hyvät ja moniomituiset ystävät ympärillä ja musiikki valloittaa kaikkien mielen, ei ole kenenkään karvoihin katsomista! Sillon ollaan samassa veneessä, yhtä suurta perhettä.

2012

Voi vittu et mä rakastan tätä elämää!