maanantai 5. syyskuuta 2011

The slave becomes the master


Lueskelen tässä Olli Hermanin kirjottamaa kolumnia mm. rockhistorian konservatismista ja musiikin kaupallisuuden hyvistä ja huonoista puolista. Asiallista tekstiä, oon monilla linjoilla täysin samaa mieltä. Nykypäivän musiikkibisnes on hyvin kaupallistunutta, monet artistit eivät edes tiedä omista biiseistään mitään ennen studioon lähtöä muiden palkallisten säveltäessä ja sovittaessa biisit.

Mitä nyt Recklesistä puhutaan, monet mun tutut pitää sitä kaupallisena ja "paskana radiohittejä jahtaavana muka-rock-nelikkona". Aina puhutaan asenteesta & sen puuttumisesta sekä siitä, kuinka Olli ottaa botoxia huuliin ja ripsienpidennyksiä. Mun mielestä Reckless Lovessa on paljonkin asennetta, niillä on asenne tehdä sitä mitä ne just tahtoo ja ne myös myöntää sen julkisuudessa. Joo imo en tykkää just esim. miesten botoxhuulista, mut hei, se on niiden oma valinta eikä liitettävissä itse bändiin ja varsinkaan musiikkiin oikeastaan mitenkään. Lyhkäsesti sanottuna, mielipiteitä on yhtä monia ku persreikiä maailmassa.

Mun respectit menee tälle bändille mm. puhtaasti sen takia, että ne osaa tehdä omalla iloisen positiivisella tavallaan rockista ns. elämänmyönteisempää kuin mitä "old school" kasarirokki on. Kaikki ei tosiaan voi tykkää niiden musasta, mut mun mielestä esim. just Hot on loistavasti onnistunut kombinaatio nykypopin tarttuvuutta nostalgisella rock-soundilla kuorrutettuna. Aluksi biisi ei kolahtanut mulle, mutta siihen jää koukkuun mitä enemmän kuuntelee.


Tässä vaiheessa kaupallisuus tulee kysymykseksi, onko tämä sitä kaikkien rokkarien välttämää maineen saamista? No totta vitussa musiikin täytyy myydä itseään jos meinaa päästä maailman huipulle! Näin kävi myös Guns N' Rosesille vaikka kovasti väittivät etteivät ole paskan vertaa kaupallisia. He saavuttivat maineen ja mammonan yksinkertaisesti sillä että tekivät mitä rakastivat, ja se sattui uppoamaan epätoivoisesti raakaa rokkia janoavaan rocksukupolveen.

Itse Reckless Loven street teamiläisenä sanonkin tähän väliin, että oon vaan vilpittömän ilonen jos tästä kutkuttavan miellyttävää hyvän mielen rokkia soittavasta bändistä tulee maailmalla tunnettu suuri nimi. Oon ollut todistamassa bändin lavauskottavuutta jo neljästi, enkä malta odottaa seuraavia adrenaliinipurkauksia loistavan rockin parissa. Myös niiden jotka pintaraapaisun perusteella tuomitsevat bändin kaupalliseksi paskaksi täytyisi jättää ne ennakkoluulot vittuun ja käydä katsomassa bändiä livenä. Sen jälkeen voi heittää sen uskottavuuden naamarin menemään ja pysähtyä miettimään, mitä mieltä itse oikeasti on siitä musiikista. Rehellisyys maan perii, miksei myös mainettakin.


HeidiRoxx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti